07.12.2017

Scandic Trans otti harppauksen digitalisaatiossa: järjestelmä asiakkaille ja sovellus kuljettajille

Kuluneena vuonna Scandic Transilla on tehty paljon kehitystyötä. Asiakaskunta on pysynyt samana, mutta tehtävien muuttuessa vaativammiksi yrityksen tuotevalikoima on laajentunut.

Scandic Transin toimitusjohtaja Mikael Löfqvist kertoo, että Scandic Transin reagointi- ja palvelukyky ovat parantuneet.

– Kehitämme toimintaamme yhdessä asiakkaidemme kanssa. Olemme edistyneet erityisesti digitalisaatiossa.


Verkkotilausjärjestelmä asiakkaille


Scandic Trans on ottanut käyttöön verkkotilausjärjestelmän. Järjestelmän kautta voi esimerkiksi tilata palvelun ja seurata kuljetuksen eri vaiheita. Järjestelmä helpottaa asiakkaita, sillä se tallentaa valmiit tilauspohjat. Kun seuraava tilaus tulee, asiakas voi käyttää vanhaa pohjaa ja muuttaa vain määrät ja päivämäärät. Asiakas saa järjestelmästä myös CMR-rahtikirjoja.
– Ohjelma on yksinkertainen ja helppo käyttää. Asiakas näkee ohjelmasta vain oleellisen tiedon.


Kuljettajien kuittaukset suoraan asiakkaille


Löfqvist kertoo, että rekkojen tietokoneet on korvattu älypuhelimella. Puhelimessa on sovellus, jonka avulla kuljettajat kuittaavat tapahtumat. Kuittaukset näkyvät reaaliajassa asiakkaille. Sovelluksen kautta onnistuu digitaalinen reklamaatiokäsittely.
Scandic Trans on myös integroinut asiakkaiden toiminnanohjausjärjestelmiä, Transwidea, Unifaunia ja Kaukokiitoa, jotta ne toimivat yhdessä. Näin tilausten käsittely hoituu nopeammin ja työ tehostuu.


Kokonaispalvelut kasvussa Pohjoismaissa


Kuluneen vuoden aikana Scandic Trans on laajentanut toimintaansa Ruotsissa. Toiminta on vilkastunut myös Norjassa.
– Jatkossa tarjoamme kokonaispalveluja ympäri Pohjoismaita. Tulevaisuudessa hoidamme kaikki kuljetuspalvelut alusta loppuun sekä maiden sisäisesti että Pohjoismaissa ja Euroopassa.
Scandic Transin visio on olla Pohjoismaiden luotettavin kuljetuskumppani. Asiakaspalautteet otetaan vakavasti ja toimintaa parannetaan niiden mukaisesti. Tulevana vuonna digitalisaatio jatkuu ja tavoitteena on saada rahtikirjat digitaalisiksi. Myös asiakaskuntaa laajennetaan erityisesti Ruotsissa.
– Scandic Trans aikoo tulevaisuudessa kasvaa lisäämällä automääriä ja volyymia. Myös kuljetusyrittäjät panostavat uuteen ja edustavaan kalustoon.

 

henkilostokuva

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle