23.09.2019

Scandic Trans vahvistaa asemaansa Euroopassa

Europatrafiken 1Scandic Trans on hoitanut maantiekuljetuksia liki 30 vuotta ja on tunnettu toimija Skandinaviassa. Skandinavia onkin yhtiön suurin markkina-alue, vaikka kahden viimeisen vuoden aikana yritys on laajentanut palvelunsa kattamaan koko EU-alueen. Euroopan markkinoille on laajennuttu suunnitelmallisesti ja liikennemäärät ovat työn tuloksena kasvaneet.

Markkinoiden kehitys- ja laajennustyötä on tehnyt ensisijaisesti projektivastaavana Richard  Romar. Kohdennettu markkinointi alkoi noin kaksi vuotta sitten alusta ja nyt työ on tuottanut tulosta; säännöllisiä kuljetuksia ja kasvavia kuljetusmääriä.  Tämän vuoden syyskuusta on tiimiin tullut operatiivista työtä ja kuljetusten koordinointia tekemään Mikael Kock.  -Volyymit ja tuotevalikoima kasvavat jatkuvasti, ja niissä tavoitteena on vuosittainen kasvu. Noin puolet kuljetuksista on elintarvikekuljetuksia, joihin Scandic Trans on entuudestaan jo erikoistunut, kertoo Romar.

Kuljetukset tapahtuvat pääasiassa Suomesta muihin EU-maihin ja päinvastoin. Tärkeitä kauppakumppaneita suomalaisille on Saksassa, Ranskassa ja Benelux-maissa. Kehityspotentiaalia on olemassa Puolassa, Tšekissä, Unkarissa ja myös Iso-Britanniassa.  Scandic Transin oma terminaali Turussa antaa monenlaisia mahdollisuuksia laajentaa palvelua asiakkaille. Tarvittaessa vaikka lastata merikontteja edelleen vientiin Aasiaan.

Uusille markkinoille pääsy vaatii aktiivisuutta, uusia kontakteja ja yhteistyöverkostojen rakentamista. Samaan aikaan kehitetään palvelutarjontaa nykyisille asiakkaille.
-Entistä useammat asiakkaat haluavat saada kattavamman palvelun yhdeltä ja samalta operaattorilta sen sijaan, että etsivät joka kuljetussuunnalle oman toimijansa. Pyrimme vastaamaan haasteeseen ja  täyttämään nämä toiveet, Romar selventää. 


Joustavuus, varastokapasiteetti sekä halu ja kyky löytää ratkaisuja lyhyellä varoitusajalla ovat tässä työssä menestymisen lähtökohta.
"Usein asiakkaat ovat yhteydessä yhden päivän varoajalla ja silloin ei nosteta käsiä pystyyn vaan tehdään kaikkensa ratkaisun löytämiseksi", sanoo Kock.
-Se, että tekee kaikkensa etsiessään ratkaisua asiakkaan tarpeeseen on jo sinänsä luottamusta herättävää, vaikka aikatauluvaatimukset voivat olla lähtökohtaisesti melkein mahdottomia. Usein kyseessä on erityistapaus asiakkaalle ja voimme hyvinkin löytää siihen toimivan ratkaisun, lisää Romar.


Scandic Transilla on hyvä mahdollisuus varastointipalveluun omissa terminaaleissa ja se voi olla ratkaiseva tekijä palvelukokonaisuutta mietittäessä, unohtamatta tietenkään kokonaishintatasoa.

 

Siirry "Ajankohtaista"-sivulle